Piiri 107-I
Lions I-piiri
Piiri 107-I
Lions I-piiri

Tähtihetkiä arjen keskellä

Vihannin koululaisille tukea lionskeräyksestä

Sain loppusyksystä 2017 yllättävän puhelun, jonka seurauksena alkoi upea yhteinen matka Vihannin Lions Clubin kanssa.

Olin tehnyt aiemmin keväällä hakemuksen, jossa anoimme Punainen sulka -kampanjasta avustusta opettamani pienryhmän hankintoja varten. En olisi osannut kuvitellakaan, miten monipuolisesti, pitkäjänteisesti ja lämminsydämisesti Lions Club lähti tukemaan pienryhmämme toimintaa.

Pienryhmässämme opiskelee seitsemän poikaa usealta luokka-asteelta nuorimpien ollessa projektin alkaessa 1. luokalla ja vanhimpien 6. luokalla.
Pienryhmässä tavoitteena on ylläpitää myönteistä suhtautumista kouluun, rakentaa jokaiselle positiivista minäkuvaa ja turvata opinpolun jatkuminen myös peruskoulun jälkeen.

Keväästä 2018 lähtien olemme päässeet Lions Clubin Tuulan, Pekan, Laurin, Anteron, Jounin, Martin ja Petrin kanssa ryhmäytymään, rentoutumaan, oppimaan uutta ja kokemaan mieleenpainuvia elämyksiä. Mukana on ollut myös useita muita vapaaehtoisia ja paikallisia yrittäjiä.

Lättykekkerit vielä ennen kesälomaa

Olemme käyneet esimerkiksi seinäkiipeilemässä, kalastamassa sekä tutustumassa metsätyökoneisiin ja perunatehtaalle. Aivan pian pääsemme poikien ehkä eniten odottamalle ryhmäytymisretkelle ajamaan kar-tingia. Loppukeväästä käymme tutustumassa työelämään maatilalla ja vietämme päätöskekkereitä luonnon helmassa lättyjä ja makkaraa paistellen.

Retket ovat olleet kovasti odotettuja tähtihetkiä arkisen aherruksen keskellä. Pojat kysyvät usein aamuisin kalenteria katsoessamme, kuinka pitkä aika seuraavaan reissuun on.

”Minun suosikkiretkeni oli seinäkiipeily!” 2.-luokkalainen toteaa. ”Mun mielestä kalastus oli tähän mennessä paras! Tai ehkä sittenkin metsäkoneella ajelu”, luokkatoveri pohtii vastaukseksi.

Kun kysyn pojilta, mitä mieltä he yleisesti ovat olleet retkistä, 5.-luokkalainen huutaa heti: ”6/5!” Muut pojat yhtyvät kehuun.
Kaiken muun lisäksi olemme hankkineet Lions Clubin rahalahjoituksella kolme riipputelttaa luokkaamme. Ne ovat suosikkipaikkoja, joissa matikkakin tuntuu sujuvan helpommin.

Oppilaat kokevat välittämistä

Opettajan näkökulmasta yhteistyön anti on ollut monin tavoin korvaamatonta. Ilman tukea emme olisi tietystikään päässeet retkille. Vielä tärkeämpää on kuitenkin, että oppilaani ovat saaneet kokea, että heistä välitetään, heitä arvostetaan ja heistä ollaan kiinnostuneita.

Pojat ovat saaneet tutustua turvallisiin ja lämminsydämisiin aikuisiin, jotka ovat esimerkillään tehneet vaikutuksen niin poikiin kuin meihin luokan aikuisiinkiin. Kaikkien projektissa mukana olleiden aikuisten välityksellä pojat ovat saaneet esimerkkiä myös siitä, miten ahkeruus ja työnteko kannattavat. Matkalla mieliin on ehkä tarttunut vaihtoehtoja tulevista ammateistakin.

Nöyrä ja lämmin kiitos Vihannin Lions Clubille yhteistyöstä.

HANNA NIITTYVIITA
Vihannin Kirkonkylän koulun pienryhmän opettaja

Kuva: Pekka Räsänen