Piiri 107-I
Lions I-piiri
Piiri 107-I
Lions I-piiri

LCIF & Melvin Jones

Lionien palvelu- ja avustustyöllä tavoitellaan sekä paikallista, kansallista että kansainvälistä vaikuttavuutta.

Kansainväliseen avustustoimintaan osallistuminen on lioneille helpointa LCIF-säätiön kautta.

Lions Clubs International Foundation (LCIF) on vuonna 1968 perustettu lionsklubien kansainvälinen hyväntekeväisyyssäätiö. Se auttaa lioneja parantamaan ihmisten elämää eri puolilla maailmaa kamppailemalla näköongelmia vastaan, avustamalla suurtuhoissa kärsineitä ja antamalla nuorille tarvittavia elämäntaitoja.

LCIF myöntää vuosittain keskimäärin 30 miljoonan dollarin arvosta apurahoja. Lahjoitukset yli 1,3 miljoonalta lionilta yli 200 maasta tuottavat suurimman osan LCIF:n tuloista. Lahjoitusten ansiosta säätiö on humanitaarisessa palvelussa maailman johtavia toimijoita, jonka lahjoitukset menevät todistetusti suoraan apua tarvitseville.

Melvin Jones -jäsenyys on kunnianosoitus, jonka LCIF-säätiö voi myöntää. Jäsenyyden saa yksityinen lahjoittaja, joka on lahjoittanut tai jonka puolesta on lahjoitettu 1.000 USA:n dollaria säätiölle tai johonkin säätiön hyväksymään käyttötarkoitukseen. Lahjoituksen klubi voi tehdä yhdellä kertaa tai vähintään 100 dollarin erissä enintään viiden vuoden aikana.

Lahjoituksen tekemisessä tai Melvin Jones -jäsenyyttä hakiessa käytetään lomakkeita, jotka löytyvät LCIF:n nettisivuilta (www.lcif.org/FI).

I-piirin LCIF-koordinaattorina toimii:

Jouko Lampinen
0500 586072
jouko.lampinen@lions.fi