Piiri 107-I
Lions I-piiri
Piiri 107-I
Lions I-piiri

Leijonien piirikokouksessa puhuttiin vedestä

Ympäristöministeriön kärkihanke näkyy lionsklubien toiminnassa tulevien parin vuoden aikana

”Vesistö on valuma-alueensa summa, ja jokainen voi omalla toiminnallaan parantaa vesistöjen tilaa.” Tämä toteamus kuultiin useammankin alustajan suusta lauantaina 6. huhtikuuta Suomen Lions-liiton I-piirin vuosikokouksessa Oulussa.

Suomen Lions-liitto ja maan yli 20 000 leijonaa toteuttavat vuosina 2018–2010 ympäristöministeriön rahoittaman hallituksen kärkihankkeen ”Leijonat puhtaan veden puolesta”. Vuosikokouksessa kuultiin useiden asiantuntijoiden alustuksia aiheesta.

– Paikalla olleet saivat hyvän läpileikkauksen lähialueen vesistöjen tilasta ja vesien kuntoon vaikuttavista kunnostuksista. Saimme myös ideoita siihen, kuinka klubit voivat olla mukana yhdessä muiden tahojen kanssa toiminnassa puhtaampien vesistöjen puolesta, totesi Lions Club Siikajokea edustava Vesa Ojanperä.

Oulun ja Raahen seutukunnat sekä Kainuun käsittävässä I-piirissä on klubeja 54 ja vapaaehtoisia käsipareja yli tuhat. Kokouksessa kuullun toimintakertomuksen mukaan kaudella 2017–2018 piirin alueella tehtiin 26 302 talkootuntia. Vesien ja rantojen puhtauteen liittyvät tapahtumat näkyvät jatkossakin lionsklubien toiminnassa, hankkeen myötä kasvavissa määrin.

Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta klubit jatkavat jo perinteeksi muodostuneita ympäristönsiivoustempauksiaan, joihin haastetaan mukaan kouluja, päiväkoteja, asukasyhdistyksiä, työporukoita, harrasteryhmiä – kaikkia ympäristön tilasta kiinnostuneita – myös EU-vaalien ehdokkaita tiimeineen.

Vuosikokouksessa hyväksyttiin piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2019–2020 ja äänestettiin piirikuvernöörikolmikko toimintaa vetämään. Heinäkuun alussa alkavalla kaudella piirikuvernöörinä toimii Hannu Anttonen (LC Oulu Pateniemi), 1. varapiirikuvernöörinä Antero Stenius (LC Jääli) ja 2. varapiirikuvernöörinä Vesa Ojanperä (LC Siikajoki).

Vuosikokouksessa tehtiin useita palkitsemisia. Parhaana klubina vitriiniin sijoitetulla tervavene-kiertopalkinnolla palkittiin LC Oulu Raatti. Paikalla olleet klubilaiset ikuistettiin kokouksen jälkeen palkinnon kanssa.

– Pyysipä heiltä mitä vaan, niin vastaus on ollut ”kyllä onnistuu”, perusteli nykyinen piirikuvernööri, Lions Club Liminka Liminganlahtea edustava Jari Hautala valintaa.

Ilmoittaudu klubivirkailijoiden koulutuksiin

Piiri tarjoaa jälleen koulutusta tulevan kauden klubivirkailijoille.   Ilmoittaudu mukaan 30.4. mennessä. Osallistun ja varaan 5 euroa käteistä rahaa omakustanteista kahvia/teetä ja suolapalaa varten. Koulutukset kello 18-20, kahvittelu alkaa kello 17.30:


ma 6.5. Laivakankaan koulu, Jääli, osoite Laivakankaan koulu, Laivakankaantie 10, 90940 Jääliti 7.5. Liminganlahden yhtenäiskoulu, Liminka, osoite Linnukkatie 5, 91900 Liminkake 8.5. Naapurinvaaran huvikeskus, Vuokatti, osoite, Naapurinvaarantie 20 B, 88610 Vuokatti

Kutsu Lions Lab -työpajaan Ouluun

Leijonat puhtaan veden puolesta

Mitä ympäristötekoja klubisi olisi valmis tekemään?

Lions Labissa kehitetään yhdessä yli rajojen tulevaisuuden vesitekoja

Tilaisuus pidetään perjantaina 29.3. klo 17:30 alkaen Lounasravintola Kirsikassa, Tapsitie 5 (Rusko), Oulu

LionsLab on parituntinen yhteissuunnittelupaja, jossa katsotaan ensin yhdessä ulapalle tulevaisuuteen ja sen jälkeen sukelletaan syvälle tähän päivään ja aina omaan itseemme saakka – mitä juuri minä olisin valmis ihmisenä ja leijonana tekemään puhtaan veden riittävyyden vuoksi maailmassa?

LionsLabin tavoitteena on napata kiinni niistä konkreettisista tulevaisuuden vesiteoista, joilla on merkitystä ja jotka ovat myös tehtävissä Leijonien palveluarjessa.Mikä tulee sydämestä, osuu sydämeen – ja Leijonat ovat sydämen asialla!

Jokainen klubi on tärkeä, jokainen idea on tärkeä, jokaisen leijonan oma ääni kuuluviin!Suomen Lions liitto ja Suomen yli 20 000 leijonaa toteuttavat vuosina 2018 -2010 ympäristöministeriön rahoittaman hallituksen kärkihankkeen Leijonat puhtaan veden puolesta. Tämä Lions Lab on osa tätä hanketta, illan ohjelmasta vastaa hankkeen hanketiimi Karoliina Vilanderin johdolla.Lisää infoa hankkeen nettisivulta https://puhtaatvedet.lions.fi/
sekä piirikuvernööri Jari Hautala, jari.hautala@lions.fi.

Ilmoittaudu piirin vuosikokoukseen

Suomen Lions-liiton 107-I -piirin vuosikokous lauantaina 6.4.2019 Oulussa. Kokouspaikkana on Pateniemen alakoulu Herukassa, osoite Risuniityntie 7, 90800 Oulu. Kokouksessa käsitellään piirin sääntöjen määräämät asiat.

Klubin virallisten edustajien valtakirja on toimitettava järjestäjille viimeistään ilmoittautumisen yhteydessä kokouspaikalla. Jotta klubilla on oikeus äänestää äänimääränsä mukaisesti, tulee kansainvälinen jäsenmaksuvelvoite olla suoritettuna ennen piirikokousta. Tervetuloa kokoukseen!

Aikataulu

9.00–12.30 Ilmoittautuminen
9.00–9.30 Aamukahvi

Avajaisjuhla ja seminaari 9.30–13.15
9.30 Tervehdykset
10.00 Seppelpartion lähettäminen ja
poisnukkuneiden muistaminen
10.30-11.20 Lion aktiviteettiseminaari ”puhtaat vedet”
Esittely piirikuvernööri Jari Hautala
Asiantuntijaesitelmät:
Perämeren ja siihen laskevien vesistöjen tila / FT, ylitarkastaja Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus
Vaelluskalojen palauttamishankkeet ja vesistökunnostukset / Johtava vesitalousasiantuntija, lion Arto Iwendorff,  Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus
11.20-12.20 Lounas
12.20-13.15 Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? / Projektipäällikkö Riina Rahkila, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu
I-piirin vuosikokous 13.45-15.45

Puoliso-ohjelma 14.00

• Lasten syöpä
• Pateniemen raitti eli digitaalinen oppimispolku
• Puolisotoiminta I-piirissä

15.45 Päätös

Ilmoittautumiset ja osanottomaksut viimeistään perjantaina 22.3.2019.

Kokoukseen kirjautuminen, aamukahvi ja buffet-lounas sekä päiväkahvi maksavat yhteensä 30,00 euroa/henkilö. Kukin klubi laskee itse osallistumismaksujensa yhteissumman ja maksaa sen välittömästi ilmoittautumisen jälkeen LC Oulu/Pateniemi tilille FI81 4744 0010 0480 00. Viestikenttään kirjoitetaan klubin nimi.

Osallistun tapahtumaan (pakollinen)
Piirin vuosikokous 6.4.

Aluefoorumit helmikuu 2019

Aluefoorumit järjestetään helmikuussa kolmella alueella klubien keskustelu- ja tietoiskufoorumeina. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille lioneille. Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella.

Tilaisuus alkaa kahvilla, varaa mukaan kahviraha 5 euroa.

  1. Avaus : Piirikuvernööri
  2. PNAT (lohkojen kokoukset) eli alueelliset asiat: Lohkon pj ja PK
  3. Miten toteutamme yhteisesti näyttävän projektin ja miten tuemme siinä toisiamme.  Esimerkkinä ympäristöaktiviteettimme kevään aikana: tuhannet toteuttavat kevätsiivouksen Leijonien johdolla.
  4. Vesileijonat toimivat-puhtaat vedet kärkihankkeemme. Mitä hankkeessa tapahtuu I-piirissä.
  5. Liiton ja I-piirin tapahtumista ja kehittämisestä kyselytunti. Piirikuvernööri & jory.
  6. Seuraavan aluefoorumin ajankohta.

Osallistun koulutukseen (pakollinen)
I alue Oulussa ma 25.2. klo 17.30 Lounaskahvila Kirsikka, Tapsitie. Yhteyshenkilönä on lohkon pj. Aini Larmi.II-alue Kempeleessä ti 26.2. klo 17.30 Kempeleen kunnantalo. Yhteyshenkilönä on lohkon pj Tuula Rauma.III-alue Paltamossa ti 26.2 klo 17.30 Vaaralan kylätalo .Yhteyshenkilönä on lohkon pj Seppo Rajala.

Tervetuloa kehittämään!

I-piirin Tontut

I-PIIRIN VALMENNUKSET KAUDELLA 2018-2019, KEVÄT 2019

I PIIRIN VALMENNUKSET KAUDELLA 2018-2019, KEVÄT 2019

Päivitetty 1.11.2018

HUOM.

Jokaisesta valmennustapahtumasta tulee klubeihin erillinen kutsu, ohjelma ja ilmoittautumismenettely. Ilmoittautuminen aina piirin sivujen kautta, ei kenellekään henkilökohtaiseen sähköpostiin.

Alueittain järjestettävät valmennukset ovat samansisältöisiä, joten niistä voi tarvittaessa valita itselle sopivimman päivän.

Mahdolliset päivämuutokset ilmoitetaan hyvissä ajoin.

Lisätietoja: Ulla Karppinen, koulutusjohtaja, 040 5033128 tai ulla.karppinen@lions.fi

KLUBIEN JOHTAMISVALMENNUS

Klubien 1. varapresidenteille eli kauden 2019-2020 presidenteille (tarvittaessa myös 2.varapressat mukaan)

JOVA2, I alue: 2.2. Oulu/II alue: 23.2. Liminka (III alue 3.2. Vuokatti PERUTTU, tervetuloa Liminkaan)

LOHKARIT

Lohkon puheenjohtajien ja klubien edustajien tapaamiset kevät 2019: Ma 1.4. I-alue, ti 2.4. II-alue, ke 3.4. III-alue

Uusien eli kauden 2019-2020 lohkopuheenjohtajien tapaaminen: Ke 9.4. 2019Utajärvi

JÄSENHUOLTO

Klubienjäsenjohtajakoulutukset, alueittain I Ma 4.2. Oulu, II ti 5.2. Revonlahti, III ke 6.2. Kajaani

VIESTINTÄVALMENNUS, päivät tarkentuvat kouluttajan mukaan

SOME koulutus

Videokoulutus

UUDET LIONIT JA KUMMIT

Uudet lionit ja kummit

Ialue MA 14.1. Veho Hyötyajoneuvot, Kaarnatie, Oulu, IIalue TI 15.1. Osoite:Neste Revonlahti, Kasitie 540, 92350 Revonlahti, Puh:(08) 275 5200
IIIalue eli Kainuu KE 16.1. ABC huoltamo Taikatie4, 87700 Kajaani

KLUBIVIRKAILIJOIDEN VALMENNUKSET

Tulevankauden 2019-2020 klubivirkailijoiden koulutukset: Ma 6.5. 2019 I-alue, ti 7.5. II-alue, ke 8.5. III alue

ALUEFOORUMIT- ja lohkojen kokoukset

Lohkojen kokoukset Marraskuu

Aluefoorumit Ma 25.2. I-alue / ti 26.2. II-alue/ ke27.2. III-alue

Lohkojen kokoukset Aluefoorumin jälkeen

PIIRIHALLITUKSEN VALMENNUS

Piirintoimikuntajohtajien ja piirivirkailijoiden 2019-2020 koulutus to 16.5. 2019 Oulu

KOULUTUS TOIMIKUNNAN KOKOUKSET

Koulutustoimikunnan kokous 22.1., 20.2.

Piirihallitus 9.2.2019 Haukiputaalla

PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2018-2019

Aika: lauantai 9.2.2019

Paikka: Ravintola Pirtti, yläkerta, Kirkkotie 6, Haukipudas

Ilmoittautuminen: Alla olevalla lomakkeella ma 4.2. mennessä, myös ruoka-allergiat. Lounas ja kahvi ovat omakustanteiset, 20€, ja maksetaan paikan päällä.

OHJELMA

9:30                   kahvitarjoilu

10:00                 piirihallituksen kokous,

12:00                 lounas

12:45                 kokous jatkuu

15:00                 lähtökahvit

Koulutus jäsenjohtajille helmikuussa 2019

Heippa jäsenjohtajat!

Vuosi meni ja uusi tuli, ja uudet tuulet puhaltavat, myös meille leijonille.

Klubeista kuuluu mukavia asioita ja hyvä niin. Mutta jäsenhankinnassa ja jäsenten pysymisessä klubeissa meillä on vielä paljon työtä. Olen jakanut tietoa sekä materiaalia jäsensuunnitelman tekemisestä omaan klubiisi. Viestiä on tullut kentältä, että voidaanko tehdä sitä yhdessä. Siihen nyt vastaamme koulutusjohtajamme kanssa.

Keskustele klubilaistesi kanssa ennakkoon, tarvitsetteko uusia jäseniä ja jos vastaus on kyllä, niin silloin mukaan iltoihin. Todella harvoin uudet jäsenet tulevat koputtelemaan oveamme. Keskustele klubilaistesi kanssa siitä, millaisia uusia jäseniä klubiinne tarvitaan?

Käy ennakkoon tutustumassa liiton sivuilla, jäsenille-osiossa olevaan, työkalupakkiin, jossa on Klubit senssikuntoon -opas. Jokainen vois siitä ottaa yhden tärkeän asian, jonka jaat meille kaikille tapaamisessamme. Miten aktivoimme vanhoja jäseniä, saammeko tähän työkaluja illassamme?

Tulemme herkällä korvalla teitä kuuntelemaan, ja Ulla ottaa vastaan mielellään myös kehitysedotuksia koulutuksiin. Jos olet estynyt jäsenjohtajana tulemaan, niin velvoita joku muu sitten klubistanne tapaamiseemme.

Ennen kauden loppua kokoonnumme vielä toukokuun alussa kuulemaan, miten suunnitelma on edennyt. Pidämme keskustelevia iltoja, joten voit vaikuttaa toimintaamme.

Vastaamme myös mielellämme kysymyksiinne. Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella 31.1. mennessä!

Osallistun koulutukseen (valitse yksi)
I alue: ma 4.2. klo 18.00 Veho Hyötyajoneuvot Kaarnatie 32 OuluII alue: 2. alue ti 5.2. klo 18.00 Neste Revonlahti Kasitie 540III alue: ke 6.2. klo 18.00 Joutenlammentie Kajaani

Eija Tuomaala
piirin jäsenjohtaja
040 867 8152
eija.tuomaala@pp.inet.fi

Ulla Karppinen
I-piirin koulutusjohtaja
040 5033 128
umkarppinen@gmail.com

Koulutusta klubien varapresidenteille

Hyvät klubien 1. varapresidentit (tarvittaessa myös 2. varapresidentit)

Johtamisvalmennuksenne kaudelle 2019-2020 käynnistyi lokakuun lopussa strategiapainotteisesti.  Nyt siirrymme käytännön toimenpiteiden suunnitteluun ja pohdimme yhdessä sitä, miten saatte klubinne hyvään iskuun omalla kaudellanne.

Kaikki 1. varapresidentit saivat ensimmäisen osan jälkeen välitehtävän, jossa oli kolme osiota: 1. perehtyä piirin, liiton, Päämajan ja LCIF:n nettisivuihin ja esitellä niistä joku klubi-illassanne 2. valmistella oma kehittämiskohteenne annetun listauksen mukaisesti 3. valmistella ns. hissipuhe.

Vaikka et osallistunut JOVA 1:seen, voit osallistua JOVA 2: een, jossa tuemme keskustelulla klubien mielekästä yhteistä tekemistä ja yhteistyötä yli järjestörajojen.

Tapaamme alueittain sovitun mukaisesti:


ma 6.5. Laivakankaan koulu, Jääli, osoite Laivakankaan koulu, Laivakankaantie 10, 90940 Jääliti 7.5. Liminganlahden yhtenäiskoulu, Liminka, osoite Linnukkatie 5, 91900 Liminkake 8.5. Naapurinvaaran huvikeskus, Vuokatti, osoite, Naapurinvaarantie 20 B, 88610 Vuokatti

Tapaamisiin!

Ulla Karppinen
koulutusjohtaja

Uusien lionien ja heidän kummiensa valmennusillat

Uusien jäsenten ja heidän kummiensa valmennusillat ovat tammikuussa 2019. Kaikki illat ovat samansisältöisiä, joten paikan  voi valita omien kulkujen mukaan. Tapaaminen kestää max 2 tuntia. Kummit ja uudet leijonat, ilmoittautukaa mukaan viimeistään 10.1.2019.

Sisältö: Mitä Lions-toiminta on, organisaatiot, klubin toiminta, klubijäsenyys, klubivirat, miten jäsen voi vaikuttaa.

Osallistun koulutukseen (valitse yksi)
Alue I: Ma 14.1. klo 18 Veho Hyötyajoneuvot, Kaarnatie, 90530 Oulu, kouluttajana Jari RuuskaAlue II: TI 15.1. klo 18 Osoite: Neste Revonlahti, Kasitie 540, 92350 Revonlahti, p. (08) 275 5200, kouluttajana Marja OjanperäAlue III KE 16.1. klo 18 ABC huoltamo Taikatie 4, 87700 Kajaani, kouluttajana Mikko Seppänen

Roolini (pakollinen)
Olen uusi lionOlen uuden lionin kummi

Kahvi-tee tarjoilu omakustanteinen.