Piiri 107-I
Lions I-piiri
Piiri 107-I
Lions I-piiri

Piirijakouudistus on mahdollisuus uudistua

Liiton vuosikokouksessa 2021 tulee käsiteltäväksi ehdotus Suomen Lions-liiton uudeksi piirijaoksi. Ehdotuksen mukaan I- ja L-piirit yhdistyvät ja mukaan uuteen piiriin liitetään myös O-piirin pohjoisia klubeja.

Piirijakouudistuksen val-mistelu käynnistyi liiton puheenjohtaja Matti Reijosen pyynnöstä elokuussa 2020. Kauden kuvernöörit päättivät tarttua haasteeseen, vaikka useat vastaavat yritykset ovat epäonnistuneet menneinä vuosina.

Piirijaon uudistusta ryh-tyi valmistelemaan työryhmä, johon kuuluvat piirikuvernöörit ja liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Työryhmä on kokoontunut fyysisesti kaksi työseminaariviikonloppua, Tampereella ja Savonlinnassa. Kuvernöörikurssi on käsitellyt uudistusta GTM-kokouksissaan yksitoista kertaa. Lisäksi pienempi valmisteleva työryhmä on kokoustanut useita kertoja.

Liiton hallitus ja kuvernöörineuvosto on ollut ajan tasalla valmisteluista koko kauden ajan, asiaa on käsitelty liiton hallituksessa neljässä kokouksessa ja kuvernöörineuvoston kokouksessa 28.11.2020.

Valmistelulla on ollut liiton hallituksen ja kuvernöörineuvoston yksimielinen tuki. Viimeistelty esitys uudesta piirijaosta klubitarkkuudella hyväksyttiin liiton hallituksessa 17.3.2021.

Liiton hallituksen toi-mivaltuuksiin kuuluu tehdä aloitteita liiton toiminnan kehittämiseksi kuvernöörineuvostolle, joka tekee päätöksiä organisaatioon liittyvistä asioista, tässä tapauksessa päättää esityksestä liiton vuo-sikokoukselle piirijakouu-distuksen toteuttamisesta.
Piirijakouudistuksesta päättää liiton vuosikokous yksinkertaisella klubien äänestyksen äänienemmistöllä.

Piirijakouudistuksen
taustaa


Jokainen lions-klubi kuuluu siihen piiriin, jonka alueella se on. Klubit omistavat piirit, moninkertaispiirit ja kansainvälisen järjestön. Klubi ei voi erota piiristä, tai muuttaa toiseen piiriin omalla päätöksellään.
Kun Suomen ensimmäinen Lions-klubi LC Helsinki/Helsingfors perustettiin, se kuului jäsenenä vain kansainväliseen Lions-järjestöön.

Yhdeksän vaiheen jälkeen maassamme on nyt 14 piiriä.
Piirien tehtävä on klubien toiminnan tukeminen ja yhteyksien hoitaminen Suomen Lions-liittoon.

Piirit järjestävät koulutusta, seminaareja, tapahtumia ja tempauksia. Piiri huolehtii myös ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä.

Jotta piirit pystyisivät palvelemaan alueidensa ja lohkojensa klubeja, on
niiden oltava elinkelpoisia. On kyettävä arvioimaan, millä klubi- lohko- ja aluerakenteella piiri voisi tarjota parasta mahdollista palvelua. On pystyttävä näkemään palvelun laadun säilyminen vuosien päähän.

Piirin klubien määrä ja klubeissa oleva jäsenmäärä ovat tärkeimmät mittarit arvioitaessa palvelun tarvetta. Kansainvälinen järjestön sääntöjen mukaan jokaisessa piirissä tulee olla vähintään 35 klubia ja 1250 jäsentä.

Palvelumahdollisuudet heikkenevät, koska kansainvälisen järjestön tuki vähenee, kun mennään alle hyvässä asemassa olevan piirin rajan.
Klubien määrä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana 95 klubia, ja samanaikaisesti jäsenmäärä on pudonnut n. kuusituhatta jäsentä, nykyisen määrän ollessa runsaat yhdeksäntoista
tuhatta.

Jo tällä hetkellä puolet piireistä ei täytä hyvässä asemassa olevan piirin vaatimuksia. Toistaiseksi kansainvälinen liitto ei ole esittänyt vaatimusta piirijaon uudistamisesta. Uudistustarve on lähtenyt tarpeesta uudistaa liiton organisaatiota ja toimintaa.

Esitetty
uusi piirijako

Yhteiskunnan alueelliset ja rakenteelliset muutokset edellyttävät myös leijonilta sopeutumista ja mahdollisuuksien tunnistamista.

Elinkeinoelämä, logistiset yhteydet, elinkelpoisuus ja kieli ovat olleet ohjaavina argumentteina uutta piirijakoa suunniteltaessa. Piirijakoa valmisteleva työryhmä on käsitellyt kaikki klubeista tulleet huomautukset piirijakoa koskien, ja huomioinut niitä edellä olevien perusteiden mukaisesti.

Piirijakouudistuksen tavoitteena on turvata Lions-toiminnan tulevaisuus Suomessa. Esitetyssä uudessa piirijaossa kaikki piirit ovat jäsen- ja klubimäärältään riittävän vahvoja.

Uudistus antaa kaikille piireille tasavertaisen kansainvälisen liiton tuen ja antaa kaikkien piirien leijonille mahdollisuuden osallistua kansainvälisen liiton tehtäviin. Piirijakouudistus vahvistaa piirien kykyä tukea klubien palvelutoimintaa ja siten edesauttaa positiivista jäsenkehitystä. Piirijako-uudistus antaa samalla myös mahdollisuuden Lions-liiton organisaation ja toiminnan kehittämiseen.

Klubit ovat Lions-toiminnan sielu ja ruumis. Klubien toiminta ei muutu uudistuksessa millään tavalla, piirin tarjoamat palvelut paranevat ja monipuolistuvat. Piirin toimijat sopeutuvat ja tekevät kaikkensa, jotta piiri toimisi. Siihen tarvitaan riittävästä klubeja ja riittävästi jäseniä.
Tarvitsemme luovuutta ja rohkeutta ottaa vastaan uutta klubien asennetta ja ajatuksia, kävelemättä kenenkään yli.

Tavoitteena on, että uusi piirijako tulisi voimaan 7/2023. Piirijakouudistuksen aikataululla turvataan riittävä aika uuden rakenteen mukaisten toimintatapojen suunnitteluun, ja siten varmistetaan muutoksen sujuva toteuttaminen.

Uusi piirijako tulee vaatimaan totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ja on siten mahdollisuus uudistua.
Käytännössä uusi piirijako merkitsee uuden FI1 piirin (kartalla tummansininen) muodostumista nykyisistä L-, I- piireistä ja osasta O-piirin pohjoisia klubeja.

Uudistusta valmistellut työryhmä tiedostaa uuden, maantieteellisesti suuren piirin, toiminnassa eteen tulevat haasteet.

Piirijakouudistuksesta on tiedotettu aktiivisesti klubeille marraskuusta 2020 alkaen. Jokaisessa piirissä asiaa on selostettu piirikuvernöörin kukausikirjeissä, meidän piirissä piirikuvernöörin kirjeissä 4–7.
Piirihallitus on käsitellyt asiaa joulukuun ja helmikuun kokouksissa ja kannattanut yksimielisesti piirija-kouudistuksen toteuttamista. Erillinen piirin infotilaisuus järjestettiin 23.11.2020 GTM-kokouksena. Lisäksi asiaa esiteltiin valtakunnallisessa webinaarissa 11.1.2021.

Antero Stenius
piirikuvernööri